Yhteistyökumppanit

Tiliemäntä Oy

Taloyhtiöiden kirjanpitopalvelut

Asiakasyhtiöideni kirjanpidon ja vastikereskontran hoitaa kirjanpitäjä Virpi Jokinen oman yrityksensä, Tiliemäntä Oy:n kautta. Virpi on suorittanut Kiinteistöalan kirjanpidon koulutuksen ja tutkinnon (KPT®I). Vastikereskontra tehdään kuukausittain, ja hallitukselle toimitetaan kaksi kertaa vuodessa helposti luettava talousraportti taloyhtiön taloustilanteesta.

Virpi tarjoaa myös kirjanpitopalveluita pienille taloyhtiöille, joilla ei ole tarvetta omaan isännöintiin.

Suomen Aluerakennuttaja Oy

Tekniset isännöintipalvelut

Teknisen isännöinnin osalta yhteistyökumppaninani toimii Tamperelainen Suomen Aluerakennuttaja Oy (SARA). Saran teknisten asiantuntijoiden peruskoulutuksena on rakennuspuolen insinööri- tai rakennusmestaritutkinto, ja tekijöiden oman erikoistumisalansa lisäkoulutukset kuten esim. LVI-, rakennesuunnittelu ja/tai korjausrakentaminen.

Tekninen asiantuntija on käytettävissä niin yhtiön omissa hankkeissa, vahinkotapahtumissa, kuin osakkaiden tekemissä muutostöissä.

Lukkoluket Oy

Avainhallintapalvelut ja lisäavaintilaukset

Avainhallintapalvelut keskitin Tampereella Koivistonkylän Prisman kiinteistössä, Lempääläntie 21, toimivalle Lukkoluket Oy:lle. Lukkoluket hoitaa urakoitsijoiden avainten luovutukset ja palautukset arkisin 8.00 – 17.00.

Urakoitsijat sopivat avainten lainaamisesta isännöitsijän kanssa, joka toimittaa avaimen luovutuspyynnön sähköisesti Lukkoluketille. Avain luovutetaan Lukkoluketin toimipisteeltä sähköistä kuittausta vastaan luovutuspyynnössä nimetylle henkilölle, joka todentaa henkilöllisyytensä edustamansa yrityksen kuvallisella henkilökortilla.

Asunnon lisäavaintilaukset tehdään myös isännöitsijän kautta. Toimitusaika on 1 – 3 työpäivää riippuen avaintyypistä, esimerkiksi Sento vaatii tehdastilauksen. Tilaaja maksaa avaimen noutohetkellä Lukkoluketille. Hyomioithan, että Lukkoluket tarjoaa s-ryhmän asiakasomistajabonusta heidän myymälässään maksetuista kortti- ja käteismaksuista.

Huomioithan, että päivystys- ja kiireelliset ovenavauspyynnöt hoituvat edelleen taloyhtiönne huoltoyhtiön kautta.

ARS, Oy Actual Risk Service Ltd

Vakuutusmeklaripalvelut

Vakuutusmeklaripalvelut keskitin Tamperelaiselle vakuutusmeklariyhtiölle. 

Asiakkuuden alkaessa meklari huolehtii vakuutusturvan oikeellisuuden tarkastamalla kiinteistön tiedot rakennuspiirustuksista ja laatimalla tarvearvioinnin. Vakuutukset kilpailutetaan säännöllisesti.

Vastuu Group 

Jäsenenä Luotettava Kumppani -palvelussa

Luotettava Kumppani on Vastuu Groupin tarjoama sähköinen palvelu, joka helpottaa tilaajavastuulain velvoitteiden hoitamista. Palveluun kerätään ja arkistoidaan Luotettaviksi Kumppaneiksi liittyneiden yritysten tilaajavastuutiedot. Tiedot ovat nähtävissä Luotettava Kumppani Zeckit-palvelussa, ja ne voi vaikka ladata ja tallentaa sieltä itselleen!

Isännöintiliitto

Jäsenenä Isännöintiliitossa

Isännöintiliitto tuo esille isännöinnin merkitystä, vaikuttaa isännöintialan asemaan yhteiskunnassa ja teekee työtä alan kehityksen eteen.

Isännöintiliitto vaikuttaa välillisesti kaikkien kerros- ja rivitaloissa asuvan 2,7 miljoonan suomalaisten elämään. Tuemme isännöintialan kehitystä ja jäsenyrityksiä toimintansa parantamisessa.

Isännöintiliittoon kuuluu yli 580 jäsenyritystä ja 23 yhdistystä, joiden kautta liittoon kuuluu lähes 4/5 Suomen isännöinnistä.